Tässä tulevassa sielussa näytetään voimakkaat valon energiat. Kuningatar energiaa, rakkaudellista feminiinistä energiaa. Hän on tulevaisuuden lapsi. Hänen energiat tulevat avaamaan maan päällä valon kanavia. Näitä valon lapsia alkaa syntymään vuoden vaihteessa ja ensi vuonna sankoin joukoin maan päälle. Heillä on erityinen tehtävä tuoda valoa maahan. Heidän energiat tulevat korkeista tiheyksistä. He ovat odottaneet pitkään omaa vuoroaan tulla maan päälle. Mutta maailman on täytynyt olla tiettyyn pisteeseen asti valmis näille valosieluille. Liian matalissa energioissa heidän ei olisi mahdollista elää. Näitä vauvoja syntyy ympäri maailmaa ja heissä on mukanaan valokoodit. Nämä koodit yhdistyvät toisiinsa ja luovat maailmaan valoverkon. Tämä tulee tapahtumaan nyt tämän vuoden lopusta eteenpäin.
Tämä sielun valo aiheuttaa sinun kehoosi myös erilaisia oireita. Hänen energia ja valo puhdistaa sinua samalla. Oireet mitä käyt läpi on kehosi puhdistumista. Myös supistuksia voi esiintyä. Kuuntele itseäsi tarkkaan. Kuuntele mitä kehosi milloinkin tarvitsee. Syö ja juo korkeaenergisiä ruokia ja juomia. Juo paljon vettä. Kiitä ruoasta ja juomasta, siunaa kaikki mitä sisääsi laitat. Tämä nostaa energiatasoja ruuassa ja juomassa. Ravitse itseäsi ja vauvaasi parhaalla. Olette sen ansainneet. Lepää ja liiku sen verran kun tuntuu oikealta, anna tunteita nousta. Tunteet nousevat siitäkin pintaan, kun sisälläsi on kahden ihmisen genetiikka, perimä. Munasolussa ja siittiösolussa on sisällään koko universumin tieto. Kaikki on aiheena jo olemassa. Kaikki on mahdollista. Kannat kohdussasi koko universumia. Puhtaimmassa muodossa. Universumin tietoisuus ja Jumalan, lähteen rakkaus. Ole armollinen itsellesi ja kehollesi. Rakasta kehoasi ja itseäsi. Mitä enemmän annat itsellesi rakkautta ja hyvinvointia, sitä paremmin sinä ja vauvasi voitte. Kehosi on kovilla tämän korkeavärähteisen sielun kanssa. Pärjäät oikein hyvin. Ole tässä läsnäolevassa hetkessä. Tässä on kaikki. Sinä ja universumin tietoisuus ja rakkaus kohdussasi. Kun kehosi avautuu, oirelee ja puhdistuu, anna kaiken nousta. Älä laita vastaan. Kehosi tietää mitä se tekee.
Olet nyt suuressa rakkauden ja runsauden virtauksessa. Vauvan kautta sinussa virtaa kahden perimän, miehesi ja sinun, ikiaikainen viisaus ja voima. Tämä voima ja energia nostaa myös sinussa oireita pintaan. Energiat ovat niin voimakkaat. Vain raskaana ollessa nainen voi kokea tämän voiman. Se ravisuttaa koko kehoa ja mieltä syvältä. Raskaus on matka myös naisen uudelleen syntymiseen. Et ole enää vauvan syntymän jälkeen se sama nainen mitä olit aiemmin. Saat elämääsi suurimman opettajan ja samalla pääset yhteyteen maailman suurimman voiman kanssa. Se on rakkaus. Vauva tulee suoraan lähteestä, Jumalan luota. Kantaa sisällään tuota jumaluutta, rakkauden kipinää. Kun saat vauvan syliisi, älä ihmettele jos tunteita nousee pintaan. Myös matalia tunteita. Noin korkea valo ja rakkaus valaisee kaiken pimeyden sinussa. Yhdessä puhdistatte teidän suvun perimää. Katkaisette matalia energiasidoksia sukupolvien ketjussa. Ja samalla yhdistytte esiäitien ja esi-isien muinaiseen viisauteen ja voimaan. Luota matkaan, luota tähän prosessiin. Kaikki tapahtuu juuri kuten pitääkin. Tämä kaikki ei tapahdu vain sinulle ja teille. Tämä kaikki tapahtuu maailmassa kollektiivisesti. Ole kiitollinen, että juuri sinä olet tämän kauniin sielun äiti. Myös sinä olet osa kollektiivista tapahtumaketjua. Osa Äiti maan ylösnousemusta ja parenemista.
50% Complete
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.